Sivut


perjantai 10. tammikuuta 2014

Tumma ja tulinen

Maapallossa on reikiä. Täälläpäin todellinen ylipaineventtiili, Kilauea, joka on päästänyt äiti-Telluksen paineita yhtäjaksoisesti vuodesta 1983. Kun laava on valunut suoraan mereen, on vaikutelma synkkä.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Havaijin saaret

Kuvittelin pääseväni Havaijilla lämpimään merenrantaan palmun alle, pois suuren maailman hälyistä. Mitä vielä - pilvenpiirtäjiä!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulupuu on rakennettu

Kaupallisen joulun symboleista korkein? Kuusi. Amerikkalaisten Pukki tosin fiukaa korkealla lentävällä reellään. Matalimmalla tasolla lienee Jeesus-vauva!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluperinne-ristikon ratkaisu

Joulupäivän aamuna sukat tsekataan. Lahjat löytyvät kuusen alta.
Rauhallista Joulua Kaikille!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluperinne

Niin se vaan Pukki puskee savupiipun kautta tupaan. Eipähän tarvitse nuohota pitkään aikaan. Kilteille lapsille Pukki panee sukkaan karkkeja, tuhmille takasta hiiliä. Vaikka sattuukin olemaan kaasutakka. Eikä löydy katolta savupiippuakaan. Mutta näin se vaan menee.