Sivut


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunisia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. syyskuuta 2012

Rannalla

Tunisiassa minut on ryövätty - eikä yksin kauppiaiden toimesta. Pääkaupungin rautatieasemalla jouduin lavastettuun ruuhkaan, jonka aikana vaimoni havaitsi vieraita käsiä vyölaukkuni uumenissa. Nopsakinttuisten veijareiden poistuttua kiireen vilkkaa totesimme vanhojen silmälasien kadonneen. Onneksi rahat säilyivät.
Nyt tähyilen rannalla itään. Lampedusan saarelle täältä soutelevat pakolaiset. Taidanpa mennä sittenkin peremmälle Italiaan, siispä pohjoiseen.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Starttipaikka-ristikon ratkaisu

Vanhan siirtomaaisännän vaikutus näkyy autokannassa: yleisin automerkki taitaa olla Peugeot.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Starttipaikka

Ehkä naisten asemassa täällä sittenkin on kohentamista. Mies istuu ratin takana ja johtaa/ohjaa, naiset tekevät työt.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kauppakuja-ristikon ratkaisu

Tunisialainen kaupankäyntikulttuuri on kyllä härmäläiselle sietämätöntä. Vesipullon ostamisessakin täytyy tinkiä tolkuttomasti, ja vaihtorahan hakijaa voi joutua etsiskelemään liikkeen takahuoneesta - ja sitten on vielä tarkistettava, että on saanut rahasta oikein takaisin. Tavattoman huono on arabin laskupää.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kauppakuja

Tunisiassa naisten asema on ollut poikkeuksellisen vapaa islamin vallitessa uskonto- ja kulttuurielämää. Kouluttautuminen, mahdollisuus toimia yrittäjänä, passin tai pankkitilin omistaminen, vapaa pukeutuminen ym. sallittua naisille. Moniavioisuus kiellettyä.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tunis-ristikon ratkaisu

Itsevaltiaat joutuvat lähtemään - elävinä tai kuolleina. Toiset pitävät kiinni loppuun asti saavuttamistaan etuoikeuksista. Tunisiassa on nyt väliaikainen presidentti, kunnes uusi perustuslaki on säädetty. Islamistisen puolueen vaalivoitto demokraattisissa vaaleissa saattaa tietää muutosta arabimaaksi tähän asti melko vapaamieliseen elämäntapaan.

perjantai 31. elokuuta 2012

Tunis

Tunisialainen katumyyjä, jolla ei ollut varaa maksaa lahjuksia poliiseille, joutui siinä määrin kiusatuksi, että lopulta suoritti polttoitsemurhan joulukuussa 2010. Siitä palo levisi nopeasti kautta arabimaailman.