Ensi töikseni piti tietenkin ruveta urheilemaan vuorikiipeilyä. Furnasin järven rannan kuumilta lähteiltä nousee polku suoraan ylös 300 m kalderan reunalle, Pico do Ferrolle. Sen laelta vasta näkee, mihin on tultu.
Säädetyn ajan kuluttua minusta tuli päätoiminen sanaristiretkeläinen, joka tien päältä töllistelee - melko ulkopuolisesti - maisemia ja maailman menoa. Tutkailen paikkoja kotikontujen raiteilta aina maailman ääriin. Ja tuliaisina tuon valokuvien ja matkakertomusten sijasta sanaristikon ratkottavaksi. Joka perjantai uusi ristikko, joka sunnuntai ratkaisu. Viikonlopun viihteeksi helppo sanaristikko. Klikkaa ensin ristikko suuremmaksi, sitten oikealla painikkeella tulostamaan.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
perjantai 22. helmikuuta 2013
Reunan yli
Jätin Madeiran väliin ( denguekuumekammo! ) ja jatkoin Azoreille saakka. Suurin yhdeksästä saaresta on São Miguel, jonka hiljainen Furnasin kylä kraaterin pohjalla on tästä lähtien tukikohtani.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Huomaamaton-ristikon ratkaisu
Jo vähän aikaa olen kaivannut pois turistipaikoista. Lähdenpä saarelle, jossa meikäläisten pääsyä on rajoitettu. Kylien ilme on siellä alkuperäinen. Räikeää mainontaa ei näe. Kaupankin löytää vasta, kun sattuu oikealle ovelle.
perjantai 15. helmikuuta 2013
Huomaamaton
Kirkot ovat ylensä komeita ja korkeita rakennuksia, jotka erottuvat matalista, maallisista majoista. Vaan rahan tekemisen halu, etten sanoisi ahneus, innoittaa kohti korkeuksia. Vanha joutaa varjoon kyyristelemään palatsien taakse. Niinpä selkeästi erottuu, mikä nyt on palvonnan kohde. Ja turistikin käy kirkossa vain ihmettelemässä menneiden mestareiden kädenjälkiä.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
perjantai 8. helmikuuta 2013
Yllätyshavainto
Kaikki suomalaiset ovat kauan tienneet, että joutsenet ovat valkoisia. Mutta sitten Australiasta löytyikin musta. Ja oli pakko muuttaa yleistä käsitystä, mikä oli perustunut lukuisien havaintojen aukottomaan todistukseen. Nassim Nicholas Taleb kirjoitti tästä erittäin epätodennäköisen vaikutuksesta. Kuinka kaikki voi muuttua yllättäen kertahavainnosta. Miten pieni Kreikka voi yhtäkkiä uhata romauttaa globalisaation kiillottaman talousjärjestelmän. Kapitalismi on yllättäen kriisissä. Kömpiikö Marxin haamu jostakin esille ilkkumaan: - Mitäs mä sanoin !
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
perjantai 1. helmikuuta 2013
Eläimellistä
Kyllä apina vertaisensa tuntee, ja kaikki tuntee apinan. Vai kuinka se meni? Joka tapauksessa Puerton eläintarha on harvinaisen mielenkiintoinen ja hyvin hoidettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)