Tunisialainen katumyyjä, jolla ei ollut varaa maksaa lahjuksia poliiseille, joutui siinä määrin kiusatuksi, että lopulta suoritti polttoitsemurhan joulukuussa 2010. Siitä palo levisi nopeasti kautta arabimaailman.
Säädetyn ajan kuluttua minusta tuli päätoiminen sanaristiretkeläinen, joka tien päältä töllistelee - melko ulkopuolisesti - maisemia ja maailman menoa. Tutkailen paikkoja kotikontujen raiteilta aina maailman ääriin. Ja tuliaisina tuon valokuvien ja matkakertomusten sijasta sanaristikon ratkottavaksi. Joka perjantai uusi ristikko, joka sunnuntai ratkaisu. Viikonlopun viihteeksi helppo sanaristikko. Klikkaa ensin ristikko suuremmaksi, sitten oikealla painikkeella tulostamaan.
perjantai 31. elokuuta 2012
sunnuntai 26. elokuuta 2012
perjantai 24. elokuuta 2012
Länsimuuri
Raamatusta tunnetaan Salomonin temppeli Jerusalemissa. Sille kävi huonosti aikojen saatossa. Uusi rakennettiin. Kuningas Herodes komisteli sitä, kunnes roomalaiset hajottivat maan tasalle, niin että vain kappale muuria säilyi. Se tunnetaan nyt yhtenä juutalaisten pyhimmistä paikoista.
Salomonin temppelin vihkiäiset Raamatun mukaan olivat veren juhlat: Jumalalle uhrattiin 20 000 raavasta sekä 120 000 lammasta. Miten he selvisivät sen veren ja lihan kanssa lämpimässä ilmastossa niiden kahden viikon ajan, minkä juhla kesti.
Salomonin temppelin vihkiäiset Raamatun mukaan olivat veren juhlat: Jumalalle uhrattiin 20 000 raavasta sekä 120 000 lammasta. Miten he selvisivät sen veren ja lihan kanssa lämpimässä ilmastossa niiden kahden viikon ajan, minkä juhla kesti.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
perjantai 17. elokuuta 2012
Israel
Tämä maa on täynnä historiaa eli hallintaa ja hajottamista. Iät ajat täällä on pystytetty ja pantu palasiksi. Aina on tapeltu - ja se jatkuu.
Kuvan mäki on kristinuskolle tärkeä: Jeesus ristiinnaulittiin siellä, hän kuoli ja nousi kuolleista kolmantena päivänä.
Kuvan mäki on kristinuskolle tärkeä: Jeesus ristiinnaulittiin siellä, hän kuoli ja nousi kuolleista kolmantena päivänä.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Papin kotona-ristikon ratkaisu
Jos jatkan eteenpäin, olen taas Kreetalla. Ehkäpä tämä kuitenkin riittää tällä erää Kreikasta. Lähden itään. Kaivan Raamatun repusta ja tutkin, mitä nähtävää löytäisin Israelista.
perjantai 10. elokuuta 2012
Papin kotona
Pienen kylän nimi on suurellisesti Olympos. Kylän ystävällinen pappi ottaa kotiinsa vieraita vastaan. Ystävällisyydessä on hienoinen kaupallinen vivahde. Papin mamma myyskentelee valmistamiaan käsinauhoja. Ei voinut olla ostamatta. Niin monisärmäistä on kreikkalainen filoksenia, vieraanvaraisuus.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
perjantai 3. elokuuta 2012
Kumpi ranta ?
Rodokselle tullaan rannalle. Kaupungissa niitä on kaksi: Tuulinenranta ja Ellinranta. Kumpikohan kuvan biitsi lienee?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)