Säädetyn ajan kuluttua minusta tuli päätoiminen sanaristiretkeläinen, joka tien päältä töllistelee - melko ulkopuolisesti - maisemia ja maailman menoa. Tutkailen paikkoja kotikontujen raiteilta aina maailman ääriin. Ja tuliaisina tuon valokuvien ja matkakertomusten sijasta sanaristikon ratkottavaksi. Joka perjantai uusi ristikko, joka sunnuntai ratkaisu. Viikonlopun viihteeksi helppo sanaristikko. Klikkaa ensin ristikko suuremmaksi, sitten oikealla painikkeella tulostamaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Barcelona-ristikon ratkaisu
Luulin tätä pitkään Miron monumentiksi, kunnes selvisi, että syyllinen oli Roy Lichtenstein, jonka mielestä kyseessä on Pää. En voinut arvata, siksi kuva tuli otetuksi niskan puolelta.
perjantai 30. marraskuuta 2012
Barcelona
Katalonian pääkaupunki hämmästyttää maalaispoikaa kulttuurillaan. Erityisesti arkkitehtuurillaan, mistä en mitään ymmärrä ( varsinkin kun katsoo Gaudin tekeleitä ). Ja julkisille paikoille sijoitetuilla veistoksillaan, joista en saa mitään tolkkua ( varsinkin kun katsoo Joan Miron tai vaikka Roy Lichtensteinin virityksiä ). - Separatistien vaalivoitto saattaa nyt tuottaa jännitteitä Espanjan ja itsenäisyysliikkeiden välille! Se halu itsenäisyyteen ei hämmästytä, mutta miten aikovat taloutensa pyörittää, se ihmetyttää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)