Vähitellen alkaa tuntua siltä, että on palattava joulun viettoon kotiin Columbukseen.
Säädetyn ajan kuluttua minusta tuli päätoiminen sanaristiretkeläinen, joka tien päältä töllistelee - melko ulkopuolisesti - maisemia ja maailman menoa. Tutkailen paikkoja kotikontujen raiteilta aina maailman ääriin. Ja tuliaisina tuon valokuvien ja matkakertomusten sijasta sanaristikon ratkottavaksi. Joka perjantai uusi ristikko, joka sunnuntai ratkaisu. Viikonlopun viihteeksi helppo sanaristikko. Klikkaa ensin ristikko suuremmaksi, sitten oikealla painikkeella tulostamaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Washington. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Washington. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
perjantai 13. joulukuuta 2013
Kansallispuisto
Niinpä jäivät näkemättä Mount Rainierin ikimetsät, luonnonniityt, jäätiköt - ties mitkä nähtävyydet, joita parisen miljoonaa matkailijaa käyvät vuosittain ihailemassa. Maanvyöry oli tukkinut tien. Tulivuoren rinteille sataa joinakin talvina lähes kolmekymmentä metriä lunta. ( Amerikassa kaikki on niin suurta. )
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Rain City-ristikon ratkaisu
perjantai 6. joulukuuta 2013
Rain City
Washingtonin osavaltion "sateinen kaupunki", jonka taustalla häämöttää tulivuoren huippu - Mount Rainier. Seattlesta perusteellisemmin video täältä
.
.
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
perjantai 29. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Pacific Northwest-ristikon ratkaisu
1700-luvun lopulla George Vancouver tutkiessaan aluetta erehtyi aluksi luulemaan salmen erottamaa saarta niemeksi. Kun erhe paljastui, syytettiin kapeaa salmea nimeämällä se "Petossalmeksi" - Deception Pass.
perjantai 22. marraskuuta 2013
Pacific Northwest
Lännen lokareiden ( logger ) jälkeläisiä tapaamaan Tyynenmeren rantamille. Etelä-Pohjanmaalta sata vuotta sitten lähteneiden sukua onnistuttiin jäljittämään Seattlen seuduilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)