Jos jatkan eteenpäin, olen taas Kreetalla. Ehkäpä tämä kuitenkin riittää tällä erää Kreikasta. Lähden itään. Kaivan Raamatun repusta ja tutkin, mitä nähtävää löytäisin Israelista.
Säädetyn ajan kuluttua minusta tuli päätoiminen sanaristiretkeläinen, joka tien päältä töllistelee - melko ulkopuolisesti - maisemia ja maailman menoa. Tutkailen paikkoja kotikontujen raiteilta aina maailman ääriin. Ja tuliaisina tuon valokuvien ja matkakertomusten sijasta sanaristikon ratkottavaksi. Joka perjantai uusi ristikko, joka sunnuntai ratkaisu. Viikonlopun viihteeksi helppo sanaristikko. Klikkaa ensin ristikko suuremmaksi, sitten oikealla painikkeella tulostamaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karpathos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karpathos. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. elokuuta 2012
perjantai 10. elokuuta 2012
Papin kotona
Pienen kylän nimi on suurellisesti Olympos. Kylän ystävällinen pappi ottaa kotiinsa vieraita vastaan. Ystävällisyydessä on hienoinen kaupallinen vivahde. Papin mamma myyskentelee valmistamiaan käsinauhoja. Ei voinut olla ostamatta. Niin monisärmäistä on kreikkalainen filoksenia, vieraanvaraisuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)