Säädetyn ajan kuluttua minusta tuli päätoiminen sanaristiretkeläinen, joka tien päältä töllistelee - melko ulkopuolisesti - maisemia ja maailman menoa. Tutkailen paikkoja kotikontujen raiteilta aina maailman ääriin. Ja tuliaisina tuon valokuvien ja matkakertomusten sijasta sanaristikon ratkottavaksi. Joka perjantai uusi ristikko, joka sunnuntai ratkaisu. Viikonlopun viihteeksi helppo sanaristikko. Klikkaa ensin ristikko suuremmaksi, sitten oikealla painikkeella tulostamaan.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Turkin rannalla
Kusadasista on helppo piipahtaa yhteen tunnetuimmista muinaiskaupungeista. Rooman valtakunnan toiseksi suurimmassa kaupungissa oli pari tuhatta vuotta sitten n. 250 000 asukasta.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Samos-ristikon ratkaisu
Samos on niin lähellä Turkkia, että on pakko piipahtaa muinaisessa Efesoksessa. Tuttu Raamatusta. Paavalihan se siellä saarnasi, ja toinenkin apostoli Johannes vaikutti siellä.
perjantai 25. toukokuuta 2012
Samos
Patsaan muovaaja Manolis pitää pientä putiikkia isoisältä perityllä tilalla vuoristotien varrella, joka johtaa Pythagoraan luolalle. Manoliksen tarina oli pakko kuunnella: kaksi päivää ja yötä hän oli taistellut tulta vastaan ja pelastanut talon ja suurimman osan metsiköstä. Hyvä Manolis! Patsaita et osaa tehdä, mutta hyvä tarina myy aina.
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
perjantai 18. toukokuuta 2012
Skopelos
Vanhat miehet aikaa tappamassa kahvilan terassilla. Kuva voisi olla mistä tahansa Kreikassa. Naisia ei näy. He ovat kotona, tekevät työt.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Tulevaisuudenkuva-ristikon ratkaisu
Kreikan ahdinkoa miettiessä tulee ihmetelleeksi, miten euroalueesta noin kolmen prosentin suuruinen talous ja sen konkurssi uhkaa koko Eurooppaa, oikeastaan koko maailmantaloutta. Golobaali markkina(talous), uusi jumalamme, jonka väitetään olevan aina oikeassa, osoittautuu aika heppoiseksi. Ahneus on huono elämänarvo!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
