Sivut

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulupuu on rakennettu

Kaupallisen joulun symboleista korkein? Kuusi. Amerikkalaisten Pukki tosin fiukaa korkealla lentävällä reellään. Matalimmalla tasolla lienee Jeesus-vauva!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluperinne-ristikon ratkaisu

Joulupäivän aamuna sukat tsekataan. Lahjat löytyvät kuusen alta.
Rauhallista Joulua Kaikille!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluperinne

Niin se vaan Pukki puskee savupiipun kautta tupaan. Eipähän tarvitse nuohota pitkään aikaan. Kilteille lapsille Pukki panee sukkaan karkkeja, tuhmille takasta hiiliä. Vaikka sattuukin olemaan kaasutakka. Eikä löydy katolta savupiippuakaan. Mutta näin se vaan menee.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kansallispuisto

Niinpä jäivät näkemättä Mount Rainierin ikimetsät, luonnonniityt, jäätiköt - ties mitkä nähtävyydet, joita parisen miljoonaa matkailijaa käyvät vuosittain ihailemassa. Maanvyöry oli tukkinut tien. Tulivuoren rinteille sataa joinakin talvina lähes kolmekymmentä metriä lunta. ( Amerikassa kaikki on niin suurta. )

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Rain City-ristikon ratkaisu

Etualalla Qwest Field, amerikkalaisen jalkapallon stadion. Oikealla Safeco Field, baseball-areena.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Rain City

Washingtonin osavaltion "sateinen kaupunki", jonka taustalla häämöttää tulivuoren huippu - Mount Rainier. Seattlesta perusteellisemmin video täältä

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pacific Northwest-ristikon ratkaisu

1700-luvun lopulla George Vancouver tutkiessaan aluetta erehtyi aluksi luulemaan salmen erottamaa saarta niemeksi. Kun erhe paljastui, syytettiin kapeaa salmea nimeämällä se "Petossalmeksi" - Deception Pass.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Pacific Northwest

Lännen lokareiden ( logger ) jälkeläisiä tapaamaan Tyynenmeren rantamille. Etelä-Pohjanmaalta sata vuotta sitten lähteneiden sukua onnistuttiin jäljittämään Seattlen seuduilta.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

perjantai 15. marraskuuta 2013

Numeroleikki

Yksi tykkää kirjaimista, toinen numeroista - kukin taipumustensa mukaan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tyhjykkä-ristikon ratkaisu

Elias Lönnrot ehdotti nollaa tarkoittavaksi sanaksi tyhjykkää. Ei paha. Mutta ei tullut käytäntöön.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Tyhjykkä

Missähän luuraa se nollan pari, jos kerran nolla on parillinen kokonaisluku? Ei se nolla ihan tuhma ole: jokin muu reaaliluku kuin nolla korotettuna potenssiin nolla onkin yhtä paljon kuin yksi!! Taidan kuitenkin olla matemaatikkona täysi nolla ja hunningolla - pitäydyn sanojeni takana.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Halloween

Yhdysvalloissa ei voi välttyä Halloween-juhlasta. Varmaan joulun veroinen. Kaupallista krääsää riittää joka lähtöön.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Matematiikka

Kun koulutietä kulkee, saattaa päästä jopa yliopistoon. Tässä vaiheessa vielä leikitään kampuksen, Ovalin, nurmella numeroiden kera.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Koulutie

Amerikan lapset kuljetetaan pääsääntöisesti busseilla kouluun. Ja sen bussin väri on selkeä varoitus ja kunnioituksen paikka. Yritäpäs ohittaa koulukyyti - se on murhaan verrattavissa oleva rikos.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Lätkässä

Ei Pohjois-Amerikassa voi vierailla käymättä kaukalon reunalla. No se reuna oli aika kaukana alhaalla Columbuksen areenalla, missä seurasimme paikallisen Blue Jacketsien ottelua Vancouver Canucksia vastaan. Tappiohan siitä tuli, se tiedettiin jo etukäteen, mutta meno ja meininki oli mahtavaa. Eikä siellä kaljan kanssa läträtty ja rumia huudeltu, kuten koto-Suomessa saattaa joskus käydä - siis joillekin toisille, ei meille.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Smoky Mountains

Välillä liikkeelle: Tenneseen ja Pohjois-Carolinan rajoilla, Appalakeilla on Savuisten Vuorten kansallispuisto. Oikeastaan turistirysä, jossa pääsee rahoistaan, mutta jossa saa myös vastinetta. Löytyy aktiviteetteja uimareille, syömäreille, hiihtäjille, luistelijoille, vaeltajille - golfareille...

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pähkinänsärkijä

Kulutusyhteiskunnan roskiksesta lapsenlapseni löysivät kiinnostavia leluja. Esim. tämän vain vähän särkyneen pähkinänsärkijän, joita jotkut keräilevät ja joista maksetaan satasiakin.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Tankilla

Pääsi Amerikanraudasta löpö loppumaan... Siis vanhasta volkkarista... Ei oikeesti. Tämä on amerikkalaista historiaa näytillä tiedekeskus Cosilla.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kauden avaus-ristikon ratkaisu

Ehkä ihmettelit, miksi TBDBITL? Kuvassa kentälle marssivan soittokunnan nimi on The Best Damn Band In The Land. ( Katso tästä! )Väittävät sitä maailman suurimmaksi vaski- ja lyömäsoitinorkesteriksi. - Ei mikään Retuperän WBK.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Kauden avaus

College Football-kausi alkaa. Ohio State Buckeyes ( Bucks ), Columbuksen lemmikki, villitsee 105 000-päisen stadioninsa yleisön juhlallisissa avajaisissa.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Pukuherra

Yhtenä vaikeana aamuna, kun piti pukeutua huomasin... Ei vaineskaan. Ei ollut minun kaappini. Cosin avaruusosastolla tämä on bongattu. Olisi siellä ollut wessakin, mutta jätin kokeilematta, näytti enemmän sähkötuolilta.

perjantai 30. elokuuta 2013

perjantai 23. elokuuta 2013

perjantai 16. elokuuta 2013

Aistin

Lapset tutustuvat aiheeseen pintaa syvemmältä. Sisään mahtuu kivasti.

perjantai 9. elokuuta 2013

Mahanpuruja?

Donitsitko aiheuttivat vatsavaivoja? Ei, tämä on Cosin ihmisruumiin osastolta.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Perätoukuria-ristikon ratkaisu

Kyltti on Saw Mill Villagen asuntokompleksista. Kanadanhanhet mekastavat "Sahankylän" lammella.

perjantai 2. elokuuta 2013

Perätoukuria

Hanhenmarssia ( peräkkäin - perätoukuria pohjalaisittain ) lastenlasten kanssa Columbuksen Heurekaan, Cosiin. Siellä päivä hurahtaa, eikä ehdi kaikkea tutkia.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Hiukopala-ristikon ratkaisu

Miksi amerikkalaiset ovat liikalihavia? Eihän roskaruoka yksin lihota, mutta kun kotimatkalla voi poiketa ostamaan paakarilta donitsilaatikon tai pari...

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Hiukopala

Jos ei reissussa rähjäänny, niin nälkä tulee takuuvarmasti. Mutta sen hoitaminen ei ole mikään ongelma, pikaruokapaikkoja löytyy. Asiantunteva valistajani suositteli kokeilemaan subeja, täytettyjä patonkeja. Niitä löytyy eri tuumakokoja, 6" - 12". Large on ehdottomasti liian täyttävä, medium 10" menettelee ja juomaksi "lemonade" jäillä.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Sataa

Chicagon vesileikit vaihtuivat Ohiossa tositoimiin. Ja kun rupeaa sadeksimaan, se tapahtuu kunnolla. Amerikassa kaikki on niin suurta - vesipisaratkin.