Sivut

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kardamili

Lähdin kiipeämään kuvassa näkyvän Viros-joen pohjaa ja laakson rinteellä kulkevaa polkua Exohori-nimiseen ( suom. Peräkylä ) vuoristokylään. Sen laitamilla istahdin lepäämään pienen kappelin varjoon nauttimaan vedestä ja alla avautuvasta maisemasta oliivilehtoon.
Joitakin päiviä myöhemmin luin Kardamilin kirjakaupasta ostetusta kirjasta ( Staffan Stolpe: Morea ), miten tunnettu matkakirjailija Bruce Chatwin oli kulkenut saman reitin ja päätynyt samalle kappelille, sittemmin lopullisesti. Parin vuoden päästä hänen vaimonsa sirotteli hänen tuhkansa kappelin ääreen oliivipuun alle.
Olisi luullut, että jotain aavistusta tai tunnetta olisi kantautunut hänen jäjiltään. Ainut tunne oli sietämätön jano sietämättömässä helteessä.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Lefkas

Nyt saa vuorilla ramppaaminen riittää hetkeksi. Aika ottaa iisimmin.
Rantaleluista pääsee joskus katselemaan suurmiesten takapihoille, kuten alla, missä näkyy taustalla Scorpioksen saari - ökyrikkaan Onassiksen suvun omistama.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Varrella virran

Pirun kylmä vesi Tuonelan virrassa. En arvannut kuin vähän kahlata. Ja kävi tietysti Akilleukset - tosin päin vastoin. Jäi vain kuolemattomat kantapäät. Vaimo kyllä väittää, että meikäläisellä on terävää päätä vain jaloissa, sukat on aina rikki.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Manalan Oraakkeli-ristikon ratkaisu

Oraakkeli auttoi yhteyden saamisessa. Lavasteina nukkeja, valoja, ääniä ja mm. poltetun rikin katkua. Erikoinen oli myös, edelleen toimiva, kaiuton sali - manalassahan oli hiljaista.
Asiakas johdatettiin lopuksi toipumishuoneeseen. Herätessään krapulassaan hän varmasti tunsi käyneensä manalassa. Mutta siitä, mitä hän oli saanut tietää, ei ollut hyvä kertoa...
Ja rahaa rupesi tulvimaan ovista ja ikkunoista - ei sentään ikkunoista, joita tuonelassa ei ollut. Konseptia sovellettiin sitten muuallakin, tunnetuin lienee Delfoi.
Myöhemmin roomalaiset panivat paikan matalaksi ja polttivat sen. Hyvää värkkiä käytettiin uusiin rakennuksiin vanhan perinteen mukaan. Mutta kaiuttomaan saliin ei uskallettu mennä - se oli liian kammottava.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Manalan Oraakkeli

Kreikkalaiset keksivät varhain, n. 3000 vuotta sitten,  oraakkelibisneksen.Ihmisillä oli tarve tietää tulevasta ja saada yhteys kuolleisiinsa kuoleman valtakuntaan, jota Hades hallitsi. Etelä-Epiruksella oli moskiittojen riivaama suoalue, joka oli kuolemaksi ihmisille ja eläimille. Sinne virtasi maan alta alkunsa saaneita jokia, joista pahiten ääntelevä oli Styx, tuonelan virta ( nykyisin Acheron ). Niinpä joku keksi ruveta eräällä kukkulalla pitämään yhteyksiä kuolleitten ja elävien välillä - runsasta korvausta vastaan tietenkin.
Lavastus vaati vaikuttavat rakennukset. Monikulmaisista järkäleistä tehtiin muurit ja seinät huoneisiin. Ne selitettiin kykloopin tekemiksi. Ihmisethän eivät sellaiseen pystyneet. Kun rahakas asiakas tuli vastaanotolle, häntä viihdytettiin "resepsuunissa" mm. tarjoilemalla virvokkeiksi huumaavia siemeniä, kasvien lehtiä yms. Oraakkelin tapaaminen tapahtui pimeässä, ehkä täyden kuun aikaan, soihtujen luodessa mystistä valoa.
Kun aika koitti - asiakas täydessä pöllyssä - rikottiin juoma-astiat, heitettiin kivi olkapään yli: paluuta ei ollut. Yksisuuntaisen labyrintin kautta asiakas johdatettiin oraakkelin luo saamaan kontakti kuoleman valtakuntaan.( Lisää Nekromanteionista )