Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Analipsi

Koe kreikkalaisen kalastajakylän omaleimainen viehätys... Jotakin tuontapaista lööperiä oli matkaesitteessä, jonka perusteella tänne kulkeuduin. Se viehätys on vaikeasti löydettävissä, ellei sitten pidä turismiteollisuuden tuotteita sellaisina.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hersonissos-ristikon ratkaisu

Tämän tavernan kohdalla oli liikennemerkki, joka kieltää parkkeeraamisen. Melkomoinen ruuhka oli sen vaikutuspiiriin pysäköityjä skoottereita. Kreetalaisten asenne auktoriteetteja kohtaan on tunnettu.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Hersonissos

Kreetan pohjoisrannikon massaturismiteollisuudesta hyvä esimerkki on Hersonissos. Jos etsit sitä pittoreskia kreikkalaiskylää, jota ehkä matkatoimistot lupailevat, kannattaa kiivetä vähän rannasta ylärinteeseen, mistä löytyy Vanha Hersonissos.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Iraklion-ristikon ratkaisu

Tämä astia, rhyton, kaivettiin esiin Knossoksesta. Minolaisilla oli korkea kulttuuri, vaikka eivät tienneetkään olevansa minolaisia. Evans heidät nimitteli. Evansin kaivuuprojektia, ja varsinkin hänen entistämispyrkimyksiään, on kritisoitu. Mutta jos kaivat lahonneen puupylvään alta, on pakko tukea jotenkin, muuten tulee kiveä päähän.
Evans meni ehkä liian pitkälle restauroidessaan palatsia. Mutu-tietoa ( ? ).


perjantai 16. maaliskuuta 2012

Iraklion

Iraklionissa - tai Heraklionissa - arkeologisessa museossa kesti kauan tajuta, että tuimasti tuijottava sonni oli oikeastaan astia. Niskasta täytettävä, sieraimista tyhjenevä. Siellä päin maailmaa siihen aikaan oli tapana palvoa härkää. Ja ilmeisesti sonninpää liittyi niihin seremonioihin.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Minolainen palatsi-ristikon ratkaisu

Labyrintin käsite on kaikille tuttu. Täällähän sen teki tunnetuksi ihmisiä popsiva Minotaurus sokkeloissaan.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Minolainen palatsi

Minos Kalokerinos löysi minolaisia rakennelmia 1800-luvulla. ( Nimi oli enne. ) Arthur Evans kaivautti kukkulan ja rekonstruoi rakennuksia. Ja selitti kaiken parhain päin. Ja pääsi myös historiaan.
Maallikkoa ihmetytti, mistä kaikki se roju on voinut tulla mäen päälle peittämään kokonaista palatsikompleksia, mikä muuten edusti erittäin korkeaa kulttuuria vesijohto-, viemäri- ja katujärjestelmineen tuhansia vuosia sitten. Santorinilla se mysteeri selvisi. Islannin tulivuorentuhkat ovat pikkujuttuja sen rinnalla, mitä siellä tapahtui.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Etelässä-ristikon ratkaisu

No, eihän tästä kuitenkaan Afrikkaa näe. Yli 300 km tähyiltävää. Selkäni takana Valkoisilla vuorilla on nyt lunta enemmän kuin miesmuistiin - se tietää hyvää kesän vedentarpeisiin.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Etelässä

Olen nyt Euroopan eteläisimmässä rannassa. No, on tuolla vielä pieni Gavdosin saari, joka oikeastaan on eteläisin. Täältä periaatteessa voisi tähyillä Afrikan puolelle. Pilvilautta peittää Gaddafin raunioittaman Libyan näkyvistä horisontissa. Mutta en ole vielä muutenkaan valmis Afrikkaan.